Venetsiasta jäi hassun ristiriitainen mielikuva, ei tosin ihme sillä vietimme kaupungissa ainoastaan yhden illan ja yhden iltapäivän, ilman karttaa tai opaskirjaa. Ensimmäiseksi suuntasimme matkaan jalkaisin, läpi turistimassojen.. heh, olin puolivalmis luovuttamaan ensimmäisen puolentunnin jälkeen..
Mutta onneksi jossain vaiheessa hyppäsimme naamarikojuja ja lasikauppoja pakoon pienille tyhjille kujille joita pitkin suunnistimme kuin labyrintissä konsanaan kohti San Marcon aukiota. Tulimme pienille silloille joilta katselimme gondoleja ja niiden kuljettajia jotka ystävällisesti poseerasivat (kadotetulle) kameralle. Kurkin sisäpihoille ja mietin että onkohan siellä jossain kokonainen tori vain paikallisia varten, meiltä turisteilta piilossa :)
Jos joskus palaan kaupunkiin, ajoittaisin matkan ehkä alkukevääseen tai syksyyn ja jättäisin keskustakeskustan väliin kenties kokonaan. 'Oikeaa' Venetsiaa tuntui olevan mahdoton löytää sattumalta. Vai onkohan sitä enää olemassakaan?
Tutkin tiistaina Suomalaisen Kirjakaupan valikoimaa, ja huomasin pöydällä kovakantisen kirjan jonka kantta koristi kultainen venetsialainen maski. Heti loman jälkimainingeissa innostuin ja otin yhden Donna Leonen Brunetti-dekkareista mukaani. En ollut näistä kuullutkaan, sillä harvoin dekkareita luen - ehkä nyt innostun, ja pääsen kenties kurkkaamaan Venetsian pinnan alle?!
Tässä pala Unelmien Tyttö -kirjan takakannesta:
Venetsialaiskomisario törmää ennakkoluulojen maailmaan.
'... Brunettin tutkimukset johtavat Venetsian kanaaleista mustalaisleiriin kaupungin ulkopuolelle. Siellä hän kohtaa sulkeutuneen yhteisön, joka ei paljasta salaisuuksiaan ulkopuolisille ja jossa valtaväestön ennakkoluulot törmäävät syvään juurtuneeseen rikollisuuteen.'